Info

Luonnossa – esitykset 2018

Luonnossa-esitys vie metsään laulujen, runojen ja kuvien kautta

Kuopiolaisen sekakuoro VIMMAn Luonnossa-esitykset vievät kuulijat keskelle Suomen luontoa suomalaisten säveltäjien ja runoilijoiden välityksellä. Esityksen johtaa Jaana Turunen, joka myös säestää kuoroa pianolla yhdessä haitaristi Mikko Inkisen kanssa. Syyskuun 2018 esitysajat ja -paikat näet alla olevasta julisteesta.

Esityksen aikana nautitaan eri vuodenaikojen tunnelmista, seurataan eläinten maailmaa ja tarkastellaan ihmisen suhdetta luontoon. Laulut kuljettavat metsiä, soita, korpia ja pellonpientareita pitkin. Kappaleiden välissä kuullaan dramaturgi Marita Jaman valitsemia poimintoja kotimaisesta runoudesta. Esitykseen kuuluvat myös valkokankaalle heijastettavat luontokuvat.

Vuonna 2010 toimintansa aloittaneessa VIMMAssa on mukana lähes 60 laulajaa. VIMMA-kuoro on konsertoinut Kuopiossa ja lähiseudulla sekä toteuttanut useita Flash Mob -tempauksia kuopiolaisissa liikkeissä ja kauppakeskuksissa. VIMMA on tehnyt yhteistyötä myös Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. VIMMAn ominta alaa ovat kuitenkin näyttämökonsertit, joissa kuoromusiikki yhdistyy puheosuuksiin, valoihin ja teatterimiljööseen. Näitä produktioita ovat olleet mm. Kuiskaa mulle pihapuu 2014 ja 2015, Unikuvia 2016 ja Tulessa 2017. VIMMAa johtaa Jaana Turunen.

Marita Jama on Suomen teatterikoulusta valmistunut dramaturgi, joka työskenteli Kuopion kaupunginteatterissa 1975-2012 käsikirjoittaen mm. Katrina-musikaalin. Jama on VIMMA-kuoron altto ja hän on käsikirjoittanut useita VIMMAn esityksiä.

Jaana Turunen on Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikin maisteri, VIMMA-kuoron,  Vox Polaris -kuoron ja mieskuoro Kuopio-Kvartetin taiteellinen johtaja. Turunen on Lauluklubi Maestran ja VIMMAn perustaja. Hän toimii kuoronjohtajana, laulunopettajana ja äänikouluttajana Kuopiossa. www.maestra.fi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s